19.9.2017 klo 11:21

Ammattitaito säästää rahasi

Plusprintin näkyvyysasiantuntija Tommi Laaksonen kertoo mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun halutaan tuottaa laadukkaita näkyvyysratkaisuja mahdollisimman kustannustehokkaasti. Avainasemassa ovat oikean materiaalin valinta ja käyttötarkoituksen ymmärtäminen sekä määrän optimointi. Myös tilausprosessia keventämällä pystytään tuottamaan asiakkaille kustannussäästöjä.

1) Varmista soveltuvuus käyttötarkoitukseen ja kysy neuvoa

Toisinaan kuulee tarinoita, joissa tuote ei sovellu käyttötarkoitukseensa ollenkaan, kuvan resoluutio on pielessä tai värit eivät ole toistuneet oikein materiaalille. "Asiakkaan kontolle ei voi asettaa vastuuta painotuotteen tai muun näkyvyysratkaisun materiaalivalinnasta. Opastaminen ja ratkaisujen ehdottaminen on olennainen osa työtämme. Jokainen osaa ottaa tilauksia vastaan, mutta ammattimme vuoksi meillä on vastuu tuotteen onnistumisesta", kertoo Laaksonen.

Oli sitten kyse suuresta tai pienestä näkyvyysratkaisusta, vanha sanonta pitää aina paikkansa: Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää tehdä taustatyö hyvin, jotta loppukäyttäjä voi olla varmasti tyytyväinen tuotteeseensa. "Tuotteen käyttötarkoituksen ymmärtäminen on kaiken ydin. Moni ajattelee, ettei esimerkiksi käyntikortin käyttötarkoitusta tarvitse tiedustella, mutta kun asiaa miettii syvemmin, ei kyseessä ole lainkaan niin yksioikoinen tuote kuin voisi kuvitella. Käyntikorttien on joissain tapauksissa oltava likaa hylkiviä ja vedenkestäviä - hyviä esimerkkejä tällaisista tapauksista ovat autonkorjaajat ja rakennusliikkeet. Toiset pitävät kortteja jatkuvasti taskussaan, jolloin kulmat saattavat vaurioitua ja tuotteen ulkonäkö kärsii. Tällöin voidaan harkita pyöristettyjä kulmia, laminointia tai käyntikorttikoteloa", valaisee Laaksonen. Samalla mies muistuttaa, ettei näiden asioiden tietäminen ole asiakkaan vastuulla. Tuotteita tarjoavan yrityksen on nämä tuotava asiakkaan tietoon, jotta käyttäjä saa valita itselleen sopivan vaihtoehdon. Vaikka aikaa kuuluukin tässä hetkessä hieman enemmän, reklamaatioiden määrä vähenee roimasti.

Laaksonen ei hyväksy puolustukseksi väitettä, että yritys on tehnyt sen mitä asiakas on pyytänyt: "Palvelun tarjoajalla pitää olla kykyä ja uskallusta kantaa vastuu. Toisinaan kuulee asiakkaalta sanonnan "halvin mahdollinen vaihtoehto". Tällöin palveluita tarjoavan yrityksen on helppo tarjota asiakkaalle esimerkiksi halvimmalla mahdollisella materiaalilla koottu katalogi. Mutta onko tämä vaihtoehto se, mitä asiakas oikeasti tarkoitti, vai halusiko asiakas viestiä, ettei halunnut tuotteeseen erikoispaperia tai hintaa nostavia jälkikäsittelyjä? Halvin mahdollinen vaihtoehto saattaa tarkoittaa, että paperista näkyy läpi ja lopputuote ei miellytä asiakasta ja pahimmassa tapauksessa tuote ei mene lainkaan käyttöön. Onko tällöin säästetty rahaa vai nimenomaan tuhlattu sitä roppakaupalla? Meidän tehtävämme on ymmärtää asiakkaan tarve ja tarjota vaihtoehdot, jotka palvelevat tarvetta. Vain tällä tavalla voidaan saavuttaa tila, jota kutsutaan asiakastyytyväisyydeksi".

2) Kevennä tilausprosessia

Aikaa ja rahaa pystyy säästämään myös muilla tavoin, kuin pelkästään hyvällä suunnittelulla ja materiaalivalinnoilla. Tilaaminen on usein pitkä prosessi, joka vaatii lukuisia sähköposteja tai puheluita. Tätä pystytään merkittävästi keventämään monissa tapauksissa ja ajallinen säästö on niin tuottajalle kuin asiakkaallekin merkittävä: "Painotuotteita usein tilaaville asiakkaille ehdotamme lähes aina paino- ja näkyvyystuotteiden tilausjärjestelmää. Järjestelmä keventää merkittävästi painotuotteiden tilausprosessia ja näin ollen säästää käyttäjiltä myös rahaa", kertoo Laaksonen.

Plusprintin tilausjärjestelmää käyttävät jo kymmenet yritykset ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kyseinen palvelu soveltuu erinomaisesti keskisuurille ja suurille yrityksille, joilla toimintaa on useammalla kuin yhdellä paikkakunnalla ja näkyvyystuotteiden halutaan olevan graafiselta ilmeeltään samankaltaisia paikkakunnasta riippuen. Lisäksi palvelua käyttävät kuntasektorin asiakkaat, joilla tilaustarpeet ovat toistuvia tai jopa päivittäisiä, mutta tilausmäärät saattavat olla hyvinkin pieniä. Kuukausittainen koontilasku kustannuspaikoittain helpottaa asiakkaan kirjanpitoa ja lisäksi säästää ajan lisäksi luontoa ja rahaa.

Prosessi ilman tilausjärjestelmää: Tarjouspyyntö - Tarjous - Tilaus - Vedostus - Tuotanto - Pakkaus ja varastointi - Toimitus - Seuranta - Laskutus.
Prosessi tilausjärjestelmän käyttäjille: Tilaus - Tuotanto - Pakkaus ja toimitus - Seuranta - Laskutus kuukausittain.

Toistuvia tilaustarpeita ovat muun muassa käyntikortit, roll-upit, esitteet, kirjekuoret ja hinnastot.

3) Määrä ratkaisee

Määrän vaikutus hintaan lienee kaikille itsestäänselvyys. Suuren kyltin hinta nousee neliömäärän noustessa ja esitteiden hinta nousee tilausmäärän noustessa. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan millaisen määrän tilaa kerralla, sillä on huomattavasti kustannustehokkaampaa tilata hieman enemmän, sillä hinta ei nouse samassa suhteessa määrän kanssa. Säästät jopa kymmeniä prosentteja tilatessasi kerralla 400 esitettä, kuin tilaamalla 300 kappaletta ja täydentämällä tilaustasi 100 kappaleella. Tämä johtuu painotöiden aloituskustannuksista, jotka muodostuvat muun muassa asettelusta ja leikkaamisesta. Materiaalin osuus hinnassa on varsinkin pienemmissä erissä melko vähäinen. Laaksonen antaakin hyvän vinkin kaikille tilaajille: "Jos mahdollista, tuotteet kannattaa suunnitella pitkäikäisiksi. Esitteitä voi käyttää messujen jälkeenkin, kunhan taittovaiheessa ei ole lisätty tuotteisiin messutarjouksia. Tarjoukset voidaan tehdä esimerkiksi erillisille ja edullisille tarjouslapuille, jotka ovat normaalin tuote-esitteen välissä. Näin saadaan aikaan yksilöity messutuote, joka toimii myös muissa asiakaskohtaamisissa".