Blogi

Johanneksesta Jariin

Painoalan asiantuntijablogin ensimmäinen virallinen kirjoitus ei ole asiantuntijakaksikon Jari Kuivalaisen tai Mikko Heinosen käsialaa.


Kaksikko päätti antaa kunnian blogin avaustekstin kirjoittamisesta porilaiselle kirjapainoalan kovanaamalle Raimo Laaksoselle. Noin 40-vuotisen työuran Kehityksen Kirjapainossa tehnyt, pakinoitsija A. Ahneenakin tunnettu Rapi, pureutuu asiantuntijablogin avauspuheenvuorossa kirjapainoalan historiaan. On todella hämmästyttävää, että ala on kehittynyt viimeisen parin vuosikymmenen aikana enemmän kuin koko sen monisatavuotisen historiansa aikana sitä ennen.

Saksalainen metallimies Johannes Gutenberg keksi painokoneen vuonna 1436. Samalla hän kehitti musteen, joka oli tarpeeksi vahvaa kiinnittymään metalliin. Sillä syömisellä Johannes kehitti myös erityisen laitteen painolevyn puristamiseksi paperia vasten. Gutenberg kehitti vielä metalliset irtokirjakkeet, joita voitiin käyttää useaan kertaan.

Mahtoiko mies aavistaa, miten kauan tuo painosysteemi oikein on voimissaan? Tuskin. Olen itse jalkautunut alalle vuonna 1970, jolloin periaatteessa Gutenbergin systeemi oli vielä käypänä menetelmänä. Toki painokoneet olivat aikojen saatossa hieman modernisoituneet, mutta yhä oli latomon keskiössä irtokirjakkeita, hakoja ja laivoja ladelmien valmistamiseksi kohopainokoneille. Kirjapainomitat olivat pisteitä, välikkeitä, nonparelleja, ciceroita sun muita historiallisia nimikkeitä.

Multi-Ideal Linotype-latomakone tilattiin Kehitykseen vuonna 1942.
Multi-Ideal Linotype-latomakone tilattiin Kehitykseen vuonna 1942.

Lyijyä, antimonia ja tinaa sisältäviä, käytettyjä ladelmarivejä sulateltiin uudelleenkäyttöön ja terveyshenkilökunta oli huolissaan työntekijöiden veren lyijypitoisuuksista. Myös muista lieveilmiöistä olivat jotkut huolissaan. Niistä tuonnempana.

Kehityksen painosali vuonna 1960. Kuvassa vasemmalta Lauri Mäkilä, Aune Tamminen, Väinö Salo, Aila Irjala ja Jouni Aaltonen.
Kehityksen painosali vuonna 1960. Kuvassa vasemmalta Lauri Mäkilä, Aune Tamminen, Väinö Salo, Aila Irjala ja Jouni Aaltonen.

Silloin 70-luvulla elo ja olo olivat tyystin erilaista kuin se on tänä päivänä. Kun astuin oppiin, olivat arvonsa vielä tuntevat kone- ja käsilatojamiehet kovat kaulassa ja kravatit ojossa. Varsinkin konelatojat olivat törstiä porukkaa. Kirjapainoja Porissa ja ympäristössä oli pilvin pimein. Isompia ja pienempiä. Minun työpaikkani, Kehityksen Kirjapaino, oli isommasta päästä siinä Antinkadulla. Ammattitaitoista väkeä oli rajallisesti tarjolla ja he kiersivät ahkerasti talosta toiseen, jokuset jo kolmatta kierrosta.

1970-luvun alussa kirjapainoalan opiskelijoita. Vasemmalla alhaalla Mikko Heinonen, hänen yläpuolellaan Raimo Laaksonen.
1970-luvun alussa kirjapainoalan opiskelijoita. Vasemmalla alhaalla Mikko Heinonen, hänen yläpuolellaan Raimo Laaksonen.

Nuorta oppilasta hämmästytti aluksi juurikin nuo konelatojat. Jakkaran jalkojen vieressä oli kaksi pulloa. Toisessa puhdistettua bensaa latomakoneen matriisien putsaukseen ja toisessa Kossua tai Pöytäviinaa suoliston puhdistukseen. Näitä herroja oli myös tapana haeskella paikallisista ravitsemusliikkeistä iltavuoroon. Toki poikkeuksiakin oli, ettei menisi ihan kosteaksi yleistykseksi.

Vaikka painoja oli nykyiseen verrattuna moninkertainen määrä, asiakkaat eivät pyydelleet tarjouksia. Joku Porin kaupunki oli poikkeus, mutta yleensä sitä tultiin lakki kourassa anelemaan, josko ehdittäisiin painaa esitteitä tai kortteja. Suuria töitä olivat Porin kaupungin talousarvio ja Vesan Siemenliikkeen hinnasto. Myös vaalien aika helpotti huomattavasti taloudesta vastaavien tuskaa.

Kehityksen faktori Orvo Tammilaaksolla oli saunapäivä perjantaina iltapäivällä. Hän poistui talosta hyvissä ajoin ja se tiesi oitis sitä, että yksi lähti viinakauppaan ostamaan kaljaa ja muuta kyytipoikaa ja yksi Rehelmälle ostamaan makkaraa. Sitten alkoi iltapäivän mittainen grilliaika, jota työt eivät juuri häirinneet.

Tuosta ajasta eteenpäin tekniikka kirjapainoissa muuttui enemmän kuin oli sitä ennen muuttunut yli viiteensataan vuoteen. Offset syrjäytti kohopainon, paperitaitto kuumaladelmat, filmeistä valotettiin painolevyjä ja latomakone kannettiin uuden painotalon aulaan asiakkaiden ihmeteltäväksi.

Paperitaitto korvasi hiljalleen kuumaladelmaa 70-luvun puolivälissä.
Paperitaitto korvasi hiljalleen kuumaladelmaa 70-luvun puolivälissä.

Samalla hävisivät pikku hiljaa pullot tuolinjalkojen vierestä, lyijy ja alkoholi verestä ja työ muuttui totiseksi puurtamiseksi. Tosin kaikki eivät tavoistaan päässeet koskaan, eikä traagisiltakaan kohtaloilta vältytty. Asiakkaista alettiin oikeasti kilpailla ja yhä enenemässä määrin osa ennen kirjapainossa tehtävästä työstä siirtyi asiakkaille ja mainostoimistoille. Sen mahdollisti tietokoneiden yleistyminen yksityistalouksissa ja mainostoimistojen määrän runsas kasvu. Pudotuspeli alkoi olla raakaa, kilpailu kovaa ja lappuja ilmestyi luukuille, että heikompia hirvitti.

Tässä kohtaa on hyvä harpata jo Gutenbergin Johanneksesta Kuivalaisen Jariin, eli Plusprintin pääpäsmäriin. Hänenkin juurensa ovat Kehityksessä, kuten myös Plusprintin Mikon, Nikon, Anetten ja Tomminkin tavallaan. Nyt ollaan sitten digitekniikassa. Sen myötä painon tuoksu on erilainen kuin ennen. Ei tuoksu enää painovärit, ei voimakkaat puhdistusaineet, eikä kuuma lyijy. Ai niin, eikä hengitysilmasta vanha viina. Luulisin.

Jari nuorena miehenalkuna Kehityksen kirjapainossa.
Jari nuorena miehenalkuna Kehityksen kirjapainossa.

Ja sitten minä. En aloittanut aikoinani alaa niin kuin moni muu nuorukainen, eli tsupparin tärkeän viran kautta. Sen sijaan olen iloinen ja ylpeäkin siitä, että sain lopettaa sen sillä tavalla. Ajelin nimittäin jonkin aikaa Plusprintin Volkkarilla laadukkaita painotuotteita asiakkaiden haluamiin paikkoihin. No, meni joku satsi vääräänkin osoitteeseen, mutta menköön se Jarin puutteellisen informoinnin piikkiin. Tai vanhuuden.

Saatan olettaa, että tämä blogi osuu sellaistenkin kanssaihmisten, vanhojen asiakkaiden ja entisten työkaverien silmiin, joiden kanssa olen ollut vuosikymmenten saatossa tekemisissä. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja toivotan heille kaikkea hyvää, eritoten työn iloa ja terveyttä. Säilyttäkää huumori, sillä jos huumori katoaa, katoaa samalla myös työn ilo.

Nykyisin työnteko vaatii erilaista osaamista kuin Gutenbergin aikana. Kuvassa Mikko Heinonen.
Nykyisin työnteko vaatii erilaista osaamista kuin Gutenbergin aikana. Kuvassa Mikko Heinonen.

Loppuun liitän mottoni tai viisauden, jolla pääsee kevyesti pahojenkin paikkojen yli. Olen sen itse itselleni laatinut ja hyvin on toiminut. Sen saa nyt ottaa vapaasti itse kukin omaan käyttöönsä: ?Älä muserru virheestä, jonka tänään teet, sillä huomenna joku tekee vielä isomman.?

Terveisin
Raimo Laaksonen
Vapaaherra

Kuvat Aarne Seppälän historiikista Kehitys 100 vuotta, lukuunottamatta kurssikuvaa ja nykykuvaa.

Tuoteosastot
Sulje