6.10.2017 klo 12:06

Painotalo Helsingissä - Erotumme palvelulla

Painotalo Plusprint avasi toimipisteen Helsinkiin tammikuussa 2017. Markkina-alue pääkaupunkiseudulla on laaja, mutta myös yrityksiä on runsaasti tarjoamassa painopalveluita Helsingin alueelle. Olemme kaikesta huolimatta saaneet erinomaisen vastaanoton Helsingissä ja löytäneet upeiden asiakkaiden lisäksi laadukkaita yhteistyökumppaneita, joiden avulla olemme pystyneet kehittymään yrityksenä porras kerrallaan paremmaksi. Yksi asia, jota edellytämme yhteistyökumppaneiltamme korkean laadun lisäksi, on asiakaspalvelun henkilökohtaisuus ja nopeus. Tähän kiinnitämme huomiota myös seuraavassa, sillä myynnin automatisoinnin ollessa kasvava trendi, jää perinteinen asiakaspalvelutyö auttamatta pienemmälle huomiolle.

Painopalveluita pintaa syvemmältä

Painotaloja on Helsingissä kuin ympäri Suomeakin runsaasti. Toiset painot ovat keskittyneet paikalliseen myyntiin, toiset myyvät painotuotteita Hangosta Rovaniemelle. Markkinakentän digitalisoituessa kovaa vauhtia, jää perinteinen henkilökohtainen asiakaskontaktointi jatkuvasti pienemmälle jalansijalle, sillä se vie aikaa ja kullanarvoisia resursseja. Tämä vähentää luonnollisesti asiakkaita palvelevien henkilöiden määrää ja tarvetta. Painoalan markkinoita siirretään väkisin nettiin, vaikka aika ei olekaan sille kypsä. Asiakaspalvelun käsite on muovautumassa automaattisten sähköpostiviestien lähettämiseksi. Me päätimme lähestyä asiaa eri tavalla.

Painotuotteiden kirjon kasvaessa on asiakkaillakin enemmän mahdollisuuksia teettää yksilöityjä ja personoituja tuotteita erittäin kohtuulliseen hintaan. Kauas on tultu niistä ajoista, kun minimitilausmäärät huitelivat 1000 kappaleen nurkilla ja painolevyjen valmistus maksoi maltaita. Nykyään pienten erien tuottaminen on edullista ja usein myös järkevää. Asiakkaiden tehtävä ei ole kuitenkaan tietää painoalan kehityksestä tai uusien tuotteiden ilmestymisestä markkinoille. On painotalojen tehtävä tiedottaa asioista asiakkailleen ja auttaa heitä ymmärtämään uusien ratkaisujen mahdollisuudet yritysten markkinointiviestinnässä. Asiakkaita pitää kontaktoida, nähdä kasvotusten, esitellä uusia tuotteita, ehdottaa ratkaisuja ja kertoa jos jotain kannattaisi tehdä eri tavalla - se on asiakaspalvelua. Painotalojen tehtävänä pitäisikin olla ymmärtää asiakkaan perimmäinen tarve, jotta yksilöllisiä ratkaisuja pystyttäisiin tarjoamaan. Tämä vaatii hieman aikaa, henkilökohtaista asiakaskontaktia ja palveluprosessiin panostamista. Tätä ei myynnin automaatiolla pystytä aikaansaamaan, vaan palveluun pitää panostaa ihmisten, ei automatisaation voimin. Nettikauppa on painotaloille ja markkinointimateriaalia tuottaville yrityksille hyvä lisä, mutta sen pitäisi olla vain myyntiä tukeva elementti - ei myynnin tukipilari.

Palveluprosessin kehittäminen avainasemassa

Me Plusprintissä olemme miettineet palveluprosessia paljon viimeisen vuoden aikana ja tehneet siihen myös runsaasti parannuksia. Helppo tie olisi ollut lähteä ajattelemaan palvelua nykyaikana vallalla olevalta kantilta, jossa palveluprosessiin kuluvaa aikaa pyritään karsimaan mahdollisimman tehokkaasti. Tällä metodilla haetaan luonnollisesti kustannussäästöjä, sillä alalla kilpailu on kovaa ja hinta edellä kilpaillaan vaikka viimeiseen hengenvetoon saakka. Edulliset painotuotteet on mahdollista toteuttaa myös palvelusta tinkimättä. Tarjoamme asiakkaillemme aina äärimmäisen kilpailukykyiset hinnat kaikkiin markkinointimateriaaleihin, mutta teemme tämän laadukkaan konekannan ja hyvin suunnitellun (ei karsitun) palveluprosessin avulla. Laadukkaissa koneissa yksikkökustannukset ovat pienemmät, jolloin voimme käyttää enemmän aikaa yksittäisen asiakkaan tarpeen kartoittamiseen ja henkilökohtaiseen palveluun. Palveluprosessin jokaisen vaiheen on oltava selvillä jokaiselle prosessiin osallistuvalle henkilölle, oli sitten kyseessä tuotannon työntekijä, lähetti tai tuotteen myyjä. Tämä onnistuu ohjeistuksella, koulutuksella ja avoimella työilmapiirillä, jossa tietoa jaetaan eteenpäin. Tämän olemme onnistuneet saavuttamaan ja jokainen painotalossamme asioinut voikin varmasti aistia ystävällisen ja avoimen ilmapiirin, jossa myös asiakkaalle jaetaan aidosti tietoa.

Olemme painotalo, joka haluaa palvella ihmisiä niin Helsingissä kuin muissakin kaupungeissa henkilökohtaisesti ja saavumme tarpeen mukaan myös paikan päälle suunnittelemaan markkinointiprojekteja yhdessä asiakkaan kanssa.

syysterveisin,
Tommi Laaksonen
Plusprintin asiantuntija
tommi.laaksonen(ät)plusprint.fi

KATSO TÄSTÄ TUOTTEEMME!