Kuva
11.3.2019 16:25

Mainosliput ja salkoliput | Plusprint.fi

Mainos- ja salkolippujen valinnassa kannattaa olla tarkkana, sillä lipun toimivuuteen vaikuttaa moni asia. Seuraavassa lueteltuna muutama pointti, joita kannattaa miettiä salkolipun tilaamista harkitessa.

Huomioi lipputangon ympäristö

Lipputangon korkeus vaikuttaa lipun kokoon ja virallinen koko lipputankoon sijoitettavalle lipulle onkin kuudeosa lipputankon pituudesta. Alla on mainittuna kaikkien yleisimpien lipputankojen koot ja niihin sopivat viralliset liput. Mainosliput voivat kuitenkin olla lähes minkä kokoisia tahansa, joten mitään kokorajoitteita ei sinänsä ole. Tärkeää on varmistua siitä, että liput valmistetaan paloturvalliselle kankaalle ja ettei lipun kokoa rajoita esimerkiksi lipputangon läheisyydessä sijaitseva rakennus tai vaikkapa toinen lipputanko.

Valitse laadukkaasti tuotetut liput

Mainoslippujen suunnittelussa kannattaa myös huomioida lipputangon paikka, sillä esimerkiksi meren rannassa suolavesi ja tuulinen ilmasto kuluttavat suurta lippua nopeammin kuin vaikkapa sisämaassa. Laadukkaat vahvikkeet ja ompeleet tekevät salkolipusta pitkäikäisemmän, mutta vaativassa ilmastossa lippuja kuluu noin kaksi kpl / vuosi, joka kannattaa huomioida lippujen tilausmääriä arvioitaessa. Kannattaa varmistaa, että liput viimeistellään laadukkasti ja lipun reunat vahvistetaan oikeaoppisesti sekä varustetaan lippukoukuilla. Laadukas lippu on aina myös pestävä, joten puhdistus onnistuu helposti.

Käytä vain laadukkaita lisävarusteita

Mainoslippu voi käytännössä olla minkä muotoinen tahansa. Niihin voidaan lisävarusteena harkita myös Windmasteria, joka pitää mainoslipun ryhdissä myös hetkinä jolloin ei tuule. Windmaster sijoitetaan lipputankoon, joten sitä ei tarvitse vaihtaa samalla kun lippu vaihdetaan. Markkinoilla on saatavilla kaikenlaisia viritelmiä tähän tarkoitukseen, mutta suosittelemme vain laadukkaimpia tuotteita, sillä ohuet rimat katkeavat usein tuulessa ja ovat korkealta tippuessaan turvallisuusriski.

Suuremmat tilaukset (+50kpl) kannattaa tuottaa silkkipainatuksella todella vahvalle kankaalle, mutta pienemmät määrät tehdään lähes poikkeuksetta digipainatuksella. Tämä tarkoittaa silkkipainatukseen verrattuna hieman ohuempaa kangasta, mutta myös huomattavasti alempia kustannuksia.

Tässä listattuna yleisimmät lipputangon koot ja niihin sopivat "vakiokokoiset" liput. Lisäksi alla myös suunnitteluohje, jonka avulla onnistut suunnittelemaan täydellisen aineiston salkolipullesi.

Lippujen koot:
4m - 50 x 82 cm
5m - 70 x 115 cm
6m - 100 x 164 cm
8m - 125 x 205 cm
9m - 150 x 245 cm
10m - 165 x 270 cm
11m - 180 x 295 cm
12m - 200 x 327 cm
14m - 225 x 368 cm
15m - 250 x 409 cm

Pyydä tarjous salkolipuista tai mainoslipuista.

Joulukalenterit omalla kuvalla | Plusprint.fi
9.9.2023

Joulukalenteri ja vuosikalenteri omilla kuvilla | Plusprint.fi

Vuosikalenterit ja joulukalenterit tilataan nyt. Meiltä saat omilla kuvilla ja virallisilla juhlapyhillä sekä nimipäivillä varustetut vuosikalenterit lähes missä koossa tahansa. Myös upeat joulukalenterit pienissäkin tilauserissä! Ole nopea, sillä joulu lähestyy!

Plusprint brändäsi Shotsin ravintolan | Plusprint.fi
26.6.2023

Ravintolan brändäys | Plusprint.fi

Brändäsimme Shotsin uuden ravintolan ilmeen ja loimme rentoa, mutta tyylikästä tunnelmaa vanhan jäätelöbaarin tilalle rakennettuun miljööseen.

Plusprint toivottaa rauhallista joulun aikaa | Plusprint.fi
20.12.2022

Rauhallista joulun aikaa kaikille

Plusprintin tontut toivottavat kaikille asiakkailleen ihanaa joulun aikaa ja menestystä uuteen vuoteen. Plusprint palvelee myös joulun välipäivinä. Katso joulun aukioloajat!

2.11.2022

Valomainokset ja valaistut logot | Plusprint.fi

Hyödynnätkö jo valomainoksien tuomaa näkyvyyttä? Valaisemattomat mainokset näkyvät talviaikaan vain murto-osan päivästä, mutta valaisemalla saat brändisi loistamaan päivän jokaisena tuntina. Katso lisää!