29.1.2019 klo 11:28

Suomi vahvasti esillä Berliinissä | Plusprint.fi

Maailman suurimmat ruokamessut, Grüne Woche -messut, järjestettiin Berliinissä tammikuussa 2019. Tapahtuma keräsi paikalle runsaasti yleisöä, mutta tietenkin myös suuren määrän näytteilleasettajia. Suomi oli yksi kumppanimaista, joten Saksassa oli esillä näyttävä kokoonpano suomalaisesta ruokakulttuurista ja -tuotannosta, mutta myös ekologisia innovaatioita Suomesta. Ehkä mielenkiintoisimpana voidaan nostaa esiin Sulapac, joka on kehittänyt mikromuovittoman ja biohajoavan materiaalin, josta voidaan valmistaa muun muassa pillejä, jotka haastavat nykyiset muovipillit ekologisella vaihtoehdolla.

Kumppanimaa Suomi panosti vahvasti näkyvyyteensä messuilla ja Plusprintilla olikin kunnia tuottaa erilaisia näkyvyyselementtejä messuosastolle, mutta myös valmistaa muita painotuotteita, jotka jakoivat tilaaja-asiakkaan arvot. Yhdessä Muototalo Bravoon kanssa Plusprint toimitti messuille muun muassa ekologisesti tuotettuja roll-upeja, messuseinää sekä foldereita, joissa jaetaan tietoa suomalaisesta ruokatuotannosta.

Plusprintin tuotteet pääsivätkin kovaan testiin, sillä viikon kestävien messujen rakennustyöt alkoivat jo lähes kuukautta aiemmin ja edustustilaisuuksia oli runsaasti. Ekologisten arvojen lisäksi tuotteet täyttivät asiakkaan laatuvaatimukset täydellisesti. Plusprintille onkin kunnia olla mukana viemässä suomalaisia innovaatioita maailmalle ja tuoda suomalaista kulttuuria lähemmäs eurooppalaisten arkea.

Kuvat: Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry